Elokuvamusiikki on kuin elokuvan sielu. Se hiipii tajuntaamme, nostattaa tunteita ja jää usein soimaan mieleemme vielä pitkään lopputekstien jälkeen. Meillä Suomessa on pitkä ja rikas elokuvamusiikin perinne, täynnä unohtumattomia sävelmiä, jotka ovat koskettaneet sukupolvia. Nämä melodiat eivät ainoastaan tue elokuvan tarinaa, vaan ne ovat usein kasvaneet itsenäisiksi teoksiksi, osaksi kansallista äänimaisemaamme. Lähdetään yhdessä matkalle suomalaisen elokuvamusiikin maailmaan ja tutustutaan muutamiin sen merkittävimmistä tekijöistä.
Merkittäviä suomalaisia elokuvasäveltäjiä kautta aikojen
Suomalaisen elokuvan niin sanottu kulta-aika, erityisesti 1930-luvulta 1950-luvulle, ei olisi ollut sama ilman musiikkia. Aikakauden suuret tuotantoyhtiöt, kuten Suomen Filmiteollisuus (SF) ja Suomi-Filmi, ymmärsivät musiikin voiman tunnelmanluojana, draaman ja komiikan korostajana. Varhaisissa äänielokuvissa musiikki oli keskeisessä roolissa, ja pian alkoi nousta esiin säveltäjiä, jotka omistautuivat nimenomaan valkokankaan tarpeisiin. Heidän työnsä loi perustan sille rikkaalle perinnölle, josta saamme nauttia tänäkin päivänä. Tämä perusta ei syntynyt tyhjiössä, vaan se heijasti myös aikansa musiikillisia virtauksia. Esimerkiksi 1950- ja 1960-luvuilla jazzin vaikutus tuntui voimakkaasti suomalaisessa populaarikulttuurissa. Syntyi niin sanottu jazziskelmä, joka yhdisteli modernin jazzin elementtejä iskelmään ja tanssimusiikkiin. Tätä aikakauden ilmiötä on analysoitu myös akateemisessa tutkimuksessa. Jazziskelmä, usein nuorten naislaulajien esittämänä elokuvissa ja televisiossa, heijasti kylmän sodan ajan ilmapiiriä ja Suomen halua omaksua länsimaisia, erityisesti amerikkalaisia, vaikutteita osana modernisaatiota. Vaikka kaikki klassiset elokuvasäveltäjät eivät suoraan säveltäneet jazziskelmää, tämä populaarimusiikin trendi oli tärkeä osa aikakauden yleistä äänimaisemaa ja kulttuurista ilmapiiriä. Se loi musiikillisen taustan, jossa myös perinteisempi elokuvamusiikki kehittyi ja monipuolistui, vaikka monet säveltäjät liikkuivatkin sujuvasti useiden eri tyylilajien välillä.
Heikki Aaltoila ja Pohjantähden kaiho
Kun puhumme suomalaisesta elokuvamusiikista, yksi nimi nousee usein ylitse muiden: Heikki Aaltoila. Hänen tunnetuin sävellyksensä on eittämättä “Akselin ja Elinan häävalssi” Edvin Laineen ohjaamaan elokuvaan Täällä Pohjantähden alla (1968). Tämä haikea ja kaunis valssi onnistuu tiivistämään jotain olennaista suomalaisesta sielunmaisemasta – ilon ja surun, kaipauksen ja sitkeyden. Se on soinut lukemattomissa häissä ja juhlissa, osoittaen Aaltoilan kyvyn luoda musiikkia, joka koskettaa syvältä ja kestää aikaa. Aaltoila oli mestarillinen tunnelmanluoja, joka yhdisti taitavasti kansanomaisia sävyjä sinfoniseen ilmaisuun. Hänen musiikkinsa ei ainoastaan tue elokuvan tapahtumia, vaan se elää itsenäisenä teoksena. Onkin hienoa, että tällaisia klassikoita pidetään elossa ja tuodaan uusien yleisöjen kuultavaksi, mistä esimerkkinä ovat hiljattain julkaistut uudet orkesterisovitukset, jotka kunnioittavat alkuperäisteosten henkeä.
George de Godzinsky – viihteen ja charmin mestari
Toinen Suomi-filmin kultakauden keskeinen hahmo oli George de Godzinsky. Hänen nimensä liitetään lukuisiin Suomen Filmiteollisuuden, yhden aikansa suurimmista tuotantoyhtiöistä, tuotantoihin, ja hänen musiikkinsa määritti osaltaan aikakauden äänimaisemaa. De Godzinsky oli todellinen monilahjakkuus – kapellimestari, pianisti ja säveltäjä – joka liikkui sujuvasti eri musiikkityylien välillä iskelmästä jazziin ja klassiseen. Hänen sävellyksensä olivat usein kepeitä, tarttuvia ja täynnä charmia, mikä sopi täydellisesti aikansa suosittuihin komedioihin ja romanttisiin elokuviin, kuten Kulkurin valssi tai monet Pekka ja Pätkä -elokuvat. Vaikka hän ei ehkä suoraan säveltänyt jazziskelmää, hänen kykynsä luoda viihteellistä ja kansainvälisen kuuloista musiikkia heijasti aikakauden henkeä ja teki hänestä yhden rakastetuimmista Suomi-filmin säveltäjistä.
Kaj Chydenius ja kantaaottavat sävelet
Vaikka Kaj Chydenius tunnetaan laajalti poliittisista lauluistaan ja teatterimusiikistaan, hänen panoksensa elokuvamusiikin saralla on myös merkittävä. Yksi hänen ikimuistoisimmista elokuvasävellyksistään on Mikko Niskasen elokuvaan Asfalttilampaat (1968) tehty “Katupoikien laulu”. Chydeniuksen musiikissa yhdistyvät usein herkkä lyyrisyys ja vahva yhteiskunnallinen sanoma. Hän osoitti, että elokuvamusiikki voi olla paljon enemmän kuin vain taustaa – se voi toimia itsenäisenä kommentaarina, joka syventää elokuvan teemoja ja herättää katsojassa voimakkaita tunteita. Hänen työnsä laajensi käsitystä siitä, mitä elokuvamusiikki voi Suomessa olla.
Perinnön jatkajat nykypäivänä
Suomalainen elokuvamusiikki ei suinkaan jäänyt menneisyyteen, vaan se elää ja voi hyvin myös 2000-luvulla. Meillä on useita lahjakkaita nykysäveltäjiä, jotka jatkavat tätä hienoa perinnettä ja luovat uusia, unohtumattomia äänimaisemia valkokankaille. Anssi Tikanmäki on luonut tunnistettavan, usein progressiivisia ja kansanmusiikillisia aineksia yhdistelevän tyylinsä esimerkiksi Mika Kaurismäen elokuvissa kuten Arvottomat ja Rosso. Tuomas Kantelinen on niittänyt mainetta niin kotimaassa (Rukajärven tie, Äideistä parhain) kuin kansainvälisestikin suurilla, tunteikkailla orkesterisävellyksillään. Sanna Salmenkallio on erikoistunut erityisesti dokumenttielokuvien vaikuttaviin ja tunnelmallisiin sävellyksiin (Melancholian 3 huonetta). Panu Aaltio on puolestaan lumonnut yleisön upeilla ja majesteettisilla luontoelokuvien musiikeillaan (Metsän tarina, Järven tarina). Nämä säveltäjät, kukin omalla persoonallisella otteellaan, osoittavat suomalaisen elokuvamusiikin elinvoimaisuuden ja kyvyn uudistua.
Elokuvamusiikin kestävä lumo
Suomalainen elokuvamusiikki on paljon enemmän kuin vain taustamusiikkia elokuville. Se on olennainen osa kulttuuriperintöämme, kokoelma säveliä, jotka kertovat tarinoita meistä suomalaisista, historiastamme, iloistamme ja suruistamme. Säveltäjät kuten Aaltoila, de Godzinsky, Chydenius ja heidän monet seuraajansa ovat antaneet meille lahjan, joka kestää aikaa ja yhdistää sukupolvia. Heidän musiikkinsa herättää muistoja ja luo uusia kokemuksia jokaisella kuuntelukerralla. Meille elokuvaharrastajille, jotka panostamme katselukokemukseen esimerkiksi kotiteatterin avulla, hyvä äänenlaatu on avainasemassa. Se ei ainoastaan tee dialogista selkeämpää tai tehosteista vaikuttavampia, vaan se nostaa myös elokuvan musiikin aivan uudelle tasolle. Kun orkesterin jokainen soitin erottuu kirkkaasti ja basson syvyys tuntuu kehossa, musiikin emotionaalinen voima ja säveltäjän työn nyanssit pääsevät todella oikeuksiinsa. Elokuvamusiikin kuuntelu myös erikseen voi syventää suhdetta elokuviin ja antaa uusia oivalluksia sävellysten kauneudesta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii “Valkoiset ruusut – musiikkia Suomi-filmeistä” -albumi, jolla klassikoita, kuten Aaltoilan “Akselin ja Elinan häävalssi” ja Chydeniuksen “Katupoikien laulu”, tulkitsevat upeasti sopraano Johanna Rusanen-Kartano, baritoni Tommi Hakala ja Tampere Filharmonia John Storgårdsin johdolla. Kun seuraavan kerran istahdat katsomaan kotimaista elokuvaa, uutta tai vanhaa, sulje hetkeksi silmäsi ja anna musiikin viedä. Saatat yllättyä siitä, miten paljon se kertoo – ei vain elokuvan tarinasta, vaan myös meistä itsestämme.